Runoa ja valoa

Kalevalanpäivä, suomalaisen kulttuurin päivä huipentui tänään Viron kirjailijaliiton mustakattoisessa salissa Saarikoski-iltaan. Tähän tilaisuuteen oli edellisen lisäksi pari muutakin suurenmoista syytä. Ansiokas suomalaisen kirjallisuuden kääntäjä Piret Saluri on juuri saanut valmiiksi vironnoksen Pentti Saarikosken elämänkerrallisista kirjoista Asiaa tai ei, Euroopan reuna ja Bretagne'n päiväkirja (mikä ei ole ilmestynyt kirjana edes suomeksi) ja kustantamo on laittanut ne yksien kovien kansien väliin. Lisäksi nuoret virolaiset runoilijat ja kirjailijat ovat perustaneet hiljattain Saarikoski-seuran. Kirja julkistettiin ja seura vihittiin tänään.

Piret Saluri kertoi elävästi siitä, miten hän vastoinkäymisistä huolimatta sai julkaistua Saarikoski-käännöksen neuvostoaikana. Saarikoski oli silloin ei-toivottu kirjailija huolimatta siitä, että hän oli itse jossain vaiheessa suorastaan neuvostomielinen. Viroksi ei ole julkaistu kovin montaa Saarikosken runoa ja Piret Salurin mukaan tämä elämänkerrallisista merkinnöistä koottu kirjakin oli aikoinaan käännetty tietyin varauksin. Nyt tilanne varmasti muuttuu, koska runoilija Elo Viidingin johtama Saarikoski-seura on ottanut tämän asian tehtäväkseen. Seura ei keskity vain Saarikoskeen vaan sen on tarkoitus edistää kaikkea Suomen ja Viron nykyrunouteen liittyvää kulttuurivaihtoa. Runoyhteistyöstä vielä sen verran, että maaliskuun lopussa tulee Yle1:ltä suomalais-virolainen runoraati.

Tilaisuus sai minut kaikin tavoin pysähtymään kiireen keskellä. Eino Kaikkonen lausui eläytyen ääneen miltei koko Hämärän tanssit -kokoelman ja toimittaja Päivi Istala soitti nauhoituksen Saarikosken haastattelusta 1981, Helsingin kaupunginteatterin Peer Gynt ensi-illan jälkeen. Haastattelua ei ole koskaan kuultu missään muualla, koska Yle ei silloin suostunut lähettämään sitä. Vastaava toimittaja oli sanonut, että ei sitä voida laittaa lähetykseen kun Pentti on kännissä. Päivi oli väittänyt vastaan, että kyllä hän pystyy erottamaan onko joku kännissä tai krapulassa. Haastattelun kulttuurihistoriallista arvoa ei voida kiistää ja tunnen olevani etuoikeutettu, että sain kuulla sen näin.

Saarikoski on varmaan yksi kiistellyimmistä hahmoista Suomen kirjallisuudessa kuten Jan Kaus, kirjailijaliiton johtaja tänään puheenvuorossaan sanoi. He, jotka tuntevat hänet vain julkisuuskuvan perusteella, saattavat pitää häntä yliarvostettuna juoppona, eräänlaisena kirjallisuuden James Deanina. Hän on kuitenkin suomentanut eepoksia ja klassikoita ja hänen runonsa ja kirjansa viestivät käsittämätöntä älykkyyttä ja sivistystä. Peer Gynt –käännöstä varten hän kertoi opetelleensa norjan kielen kahdessa viikossa. Hän kertoi tämän haastattelussa ohimennen, ikään kuin se olisi maailman luonnollisin asia. Sekä hänen puheestaan että runoistaan huomaa, mikä huumorintaju siinä miehessä oli. Vaikkapa näin vaalien alla:
joutsenet alkavat kokoontua lahdelle, kuin kansanedustajat
kiertelevät kysymässä kuulumisia, katsovat tutkivasti
että mikä on kunto

Eino Kaikkosen tänään lausuma Hämärän tanssit ilmestyi vuosi ennen Saarikosken kuolemaa vuonna 1983. Se alkaa näin:
tyttö
kaunis kuin voikukka
otti minua kädestä ja sanoi
Minä olen valo joka johdatan sinut pimeään
Sadossa ei ole kehumista kun nostan perunoita
kesä oli kuiva, minä olin laiska
kaunis kuin voikukka...

Muistan ostaneeni juuri tämän kokoelman vuosia sitten divarista. Sen jälkeen olen hankkinut omistukseeni melko hiljattain, pari vuotta sitten Saarikosken kaikkien runojen kokoelman yksissä kansissa. Nyt täytyy hankkia myös Euroopan reuna, vaikkapa viroksi koska uskon, että Piretin käännös on elämys itsessään.
Katselen kauas
missä on Euroopan reuna
ja maailman aaja
minulla olisi kaunis kolikko
mutta en näe vainajaa
jonka kielen alle sen panisin
(kokoelmasta Tanssiin kutsu)