Reportaasi itärannikolta
Olin tänään ystäväni, tv-toimittajan matkassa Itä-Virossa Peipsijärven rannikolla. Oli minulla muitakin tehtäviä siellä. Suomen instituutti järjesti seudulla Aleksis Kiven ja Suomen kirjallisuuden päivät. Instituutin väki kävi vierailemassa paikkakunnan kouluissa ja järjesti Suomen kulttuuriin ja kirjallisuuteen liittyviä tapahtumia. Minä emännöin päivien yhteydessä vastaanoton Alatskivin kartanon salissa.
Tarkoituksena oli kiittää osallistujia ja välittää viesti siitä, miten Suomi arvostaa virolaisten nuorten kiinnostusta suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Vastaanotolla esiintyi suloinen lapsikuoro ja lukion kansantanhuryhmä, jonka jäsenet olivat aikaisemmin päivällä ihastuneena tunnistaneet kaikki suomalaiset bändit kuten rock-luennon pitäjä, instituutin johtaja Jaana Vasama kertoi.
Vastaanotto oli samalla suomalaisen ruuan esittelytilaisuus mainion suomalaisen naisen, Marja Korpimäen ansiosta, joka oli taikonut pöydälle aidoimpia suomalaisia makuja karjalanpiirakoista leipäjuustoon lakkahillon kera. Virolaisista nuorista ne, jotka olivat käyneet Suomessa, tunnistivat maut heti ja muut oudoksuivat ensin mutta ihastuivat maistettuaan herkkuja (paitsi lakritseja, joiden makuun virolaiset eivät kai totu ikinä). Marja Korpimäki muutti Suomesta Peipsin rannalle melkein hetken mielijohteesta ja pitää siellä majataloa. Sen lisäksi hän on puhaltanut hengen paikalliseen kyläelämään ja harjoittaa suomalaisten vieraittensa avulla aktiivista hyväntekeväisyyttä.
Peipsinjärven rannikkoseudun alueet ovat Virossa siitä erikoisia, että siellä asuu virolaisten lisäksi Viron vanhaa venäläisväestöä. Kun puhutaan Viron venäläisistä, ajatellaan usein sitä väestönosaa, mikä kansoitti Viron itä- ja pohjoisrannikkoa neuvostomiehityksen aikana. Täytyy kuitenkin muistaa, että Virossa asui ennen neuvostoaikaa, ns. ensimmäisen itsenäisyyden aikana noin kymmenprosenttinen perinteinen venäläisväestö, joka on asunut alueella jo satoja vuosia ja jolla on oma omintakeinen elinkeinoelämänsä ja kulttuurinsa. He ovat säilyttäneet sen tähän päivään saakka ja uteliaimmat turistit ovat löytäneet jo heidät.
Aloitimme päivämme aikaisin aamulla iloisessa seurassa, johon kuului Yle:n kirjeenvaihtaja Ulla-Maija Määttäinen, kuvaaja-Felix ja äänittäjä-Villu, joka oli myös kuskimme. Ensin saavuttiin kylään, jossa paikalliset mummot-memmed juhlivat tanhuryhmänsä kahden jäsenen syntymäpäiviä. Suomalainen Marja on lyöttäytynyt mukaan tanhuryhmään ja järjestänyt mummojen elämään vipinää mm. kuljettamalla heidät aika-ajoin lapasista kertyneillä tuloilla Tallinnaan teatteriin.
Mummot olivat aivan tohkeissaan suomalaisista vieraista ja tv-kamerasta. Saimme kuulla laulua, paikallista murretta ja maistaa synttäripöydän anteja. Minulle matka oli tavallaan matka juurilleni, koska äidinpuoleinen sukuni on kotoisin niiltä seuduilta, venäläisen Varnja-kylän laitamilta. Yllättävää oli se, että muutamat mummoista tunnistivat heti, kun mainitsin äidinäitini tyttönimen Hage ja Põldman tilan. Uskomatonta, miten se lämmitti sydäntäni.
Tv-ryhmän matka jatkui Kallasten kylään, mikä oli urbanisoitunut mutta melko takapajuinen paikka. Kylän asukkaista n. 85% on venäläisiä. Oppaamme Vera valitteli, että kalastuselinkeino ei elätä enää. Miehet ovat kasvukeskuksissa rakentajina ja naiset puuhailevat kotona mitä sattuu. Vera itse on kirjailija ja runoilija ja esitteli meille runokokoelmaansa. Ulla-Maijan haastattelemana hän lausui itse kirjoittamansa runon, mikä kuullaan kohtapuolin Yle:n aamutelevisiossa. Tarkan ajankohdan ilmoitan heti kun saan tiedon Ulla-Maijalta. Veran lisäksi Ulla-Maija haastatteli monia muita paikallisia ihmisiä, muun muassa suomalaisemäntäämme Marjaa. Matkan päätteeksi vierailtiin Marjan Majassa, jota voin suositella kaikille. Marja on nimittäin rakentanut Peipsin rannalle oman Toscanansa.
Tarkoituksena oli kiittää osallistujia ja välittää viesti siitä, miten Suomi arvostaa virolaisten nuorten kiinnostusta suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Vastaanotolla esiintyi suloinen lapsikuoro ja lukion kansantanhuryhmä, jonka jäsenet olivat aikaisemmin päivällä ihastuneena tunnistaneet kaikki suomalaiset bändit kuten rock-luennon pitäjä, instituutin johtaja Jaana Vasama kertoi.
Vastaanotto oli samalla suomalaisen ruuan esittelytilaisuus mainion suomalaisen naisen, Marja Korpimäen ansiosta, joka oli taikonut pöydälle aidoimpia suomalaisia makuja karjalanpiirakoista leipäjuustoon lakkahillon kera. Virolaisista nuorista ne, jotka olivat käyneet Suomessa, tunnistivat maut heti ja muut oudoksuivat ensin mutta ihastuivat maistettuaan herkkuja (paitsi lakritseja, joiden makuun virolaiset eivät kai totu ikinä). Marja Korpimäki muutti Suomesta Peipsin rannalle melkein hetken mielijohteesta ja pitää siellä majataloa. Sen lisäksi hän on puhaltanut hengen paikalliseen kyläelämään ja harjoittaa suomalaisten vieraittensa avulla aktiivista hyväntekeväisyyttä.
Peipsinjärven rannikkoseudun alueet ovat Virossa siitä erikoisia, että siellä asuu virolaisten lisäksi Viron vanhaa venäläisväestöä. Kun puhutaan Viron venäläisistä, ajatellaan usein sitä väestönosaa, mikä kansoitti Viron itä- ja pohjoisrannikkoa neuvostomiehityksen aikana. Täytyy kuitenkin muistaa, että Virossa asui ennen neuvostoaikaa, ns. ensimmäisen itsenäisyyden aikana noin kymmenprosenttinen perinteinen venäläisväestö, joka on asunut alueella jo satoja vuosia ja jolla on oma omintakeinen elinkeinoelämänsä ja kulttuurinsa. He ovat säilyttäneet sen tähän päivään saakka ja uteliaimmat turistit ovat löytäneet jo heidät.
Aloitimme päivämme aikaisin aamulla iloisessa seurassa, johon kuului Yle:n kirjeenvaihtaja Ulla-Maija Määttäinen, kuvaaja-Felix ja äänittäjä-Villu, joka oli myös kuskimme. Ensin saavuttiin kylään, jossa paikalliset mummot-memmed juhlivat tanhuryhmänsä kahden jäsenen syntymäpäiviä. Suomalainen Marja on lyöttäytynyt mukaan tanhuryhmään ja järjestänyt mummojen elämään vipinää mm. kuljettamalla heidät aika-ajoin lapasista kertyneillä tuloilla Tallinnaan teatteriin.
Mummot olivat aivan tohkeissaan suomalaisista vieraista ja tv-kamerasta. Saimme kuulla laulua, paikallista murretta ja maistaa synttäripöydän anteja. Minulle matka oli tavallaan matka juurilleni, koska äidinpuoleinen sukuni on kotoisin niiltä seuduilta, venäläisen Varnja-kylän laitamilta. Yllättävää oli se, että muutamat mummoista tunnistivat heti, kun mainitsin äidinäitini tyttönimen Hage ja Põldman tilan. Uskomatonta, miten se lämmitti sydäntäni.
Tv-ryhmän matka jatkui Kallasten kylään, mikä oli urbanisoitunut mutta melko takapajuinen paikka. Kylän asukkaista n. 85% on venäläisiä. Oppaamme Vera valitteli, että kalastuselinkeino ei elätä enää. Miehet ovat kasvukeskuksissa rakentajina ja naiset puuhailevat kotona mitä sattuu. Vera itse on kirjailija ja runoilija ja esitteli meille runokokoelmaansa. Ulla-Maijan haastattelemana hän lausui itse kirjoittamansa runon, mikä kuullaan kohtapuolin Yle:n aamutelevisiossa. Tarkan ajankohdan ilmoitan heti kun saan tiedon Ulla-Maijalta. Veran lisäksi Ulla-Maija haastatteli monia muita paikallisia ihmisiä, muun muassa suomalaisemäntäämme Marjaa. Matkan päätteeksi vierailtiin Marjan Majassa, jota voin suositella kaikille. Marja on nimittäin rakentanut Peipsin rannalle oman Toscanansa.
posted by Ilmi Villacís at 11:54 PM
0 Comments:
Post a Comment
<< Home