Friday, December 15, 2006

Kiireinen ja kaunis joulukuu

Joulukuussa kuulee kaikkien suusta ainakin kaksi sanaa: on kiire. Sinänsä aika osuvasti sanottu, meilläkin suurlähetystössä on kiire ja samalla painaa tietynlainen väsymys liittyen johonkin, mikä on juuri loppumaisillaan. Vuosi on ollut erityisen rankka Suomen EU-puheenjohtajuuden vuoksi. Eilen oli suurlähetystössä henkilökunnan joulujuhlat, joiden herkimpiä hetkiä oli kun suurlähettiläs ja henkilökunta vaihtoivat keskenään kiitoksia onnistuneesta urakasta. Ponnistus ei ole päästänyt ketään helpolla, mukaan luettuna suurlähetystön kokki. Edellinen kokki joutui lähtemään Suomeen ennen aikojaan, kesken puheenjohtajuuskauden. Suurlähettiläs Kalela ei jäänyt neuvottomaksi ja sai huippukokoin lainaksi edelliseltä työpaikaltaan, suoraan presidentin kansliasta.

Ensi vuoden alussa aloittaa uusi kokki, mutta Juhani Rikkonen suostui jakamaan tietojaan ja taitojaan eilisissä joulujuhlissa ja niinpä saatiinkin erikoinen ohjelmanumero kun melkein koko suurlähetystön väki osallistui Juhanin vetämille kokkikursseille. Tempaukseen ilomielin suostunut Juhani hymyili sankarillisesti koko ajan. Luulen kuitenkin hänen hieman katuneen päätöstään viimeistään siinä vaiheessa kun hän joka askeleella kompastui työkavereihin, jotka tukkivat pääsyn kaapeille ja uuneille ja koko homma oli auttamattomasti myöhässä. Yritimme kyllä parhaamme. Pilkkoessamme ahkerasti sipuleita ja perunoita, seurasimme sivusilmällä, minkälaisia mausteita kokkiguru pataan heitti. Lopputulos oli kaikin puolin maukasta vaikka ei ollutkaan tyypillistä suomalaista jouluruokaa.

Suurlähetystön joulujuhla on luonnollisesti yksi vakiotapahtumista, johon vuosittain osallistun. Kuukausi alkaa kuumeisilla itsenäisyyspäivävalmisteluilla sekä Pöffin tapahtumilla ja liikkuu pikkuhiljaa loppua kohti yhä tiiviimmissä joulutunnelmissa. Eikä riitä, että osallistuu vain oman maahansa liittyviin tapahtumiin vaan täytyy kunnioittaa muitakin, jotka esittelevät kulttuuriaan joulun merkeissä. Äsken oli esimerkiksi Ruotsin suurlähetystössä Lucian päivän vastaanotto Lucia-kulkueineen ja Lucia-pullineen. Pari vuotta sitten pidin itsekin pikkujouluvastaanoton kotonani mutta se sai jäädä kun tajusin minkälaista kärsimystä jokainen seuraava kutsu tuottaa viiteryhmälleni, toimittajille ja kulttuurihenkilöille.

Ihmiset ovat arvatenkin väsyneitä ja kyllästyneitä jokailtaisiin rientoihin ja viettäisivät mieluummin aikaa ystäviensä ja perheensä kanssa, kävisivät jouluostoksilla tai lähtisivät kokonaan pois kaupungista tai koko maasta. Tämä kausi on erityisen rankkaa diplomaateille, joiden velvollisuuksiin kuuluu olla läsnä monentyyppisissä tapahtumissa. Itse olen huomannut, että selviän tästä ruuhkakaudesta työssäni parhaiten nauttimalla minulle tarjotuista kulttuurielämyksistä kiireen keskellä, valittamisen sijaan. Saan olla kiitollinen kaikesta kauniista mitä koen ja ihanista ihmisistä joita tässä yhteydessä tapaan. Itse asiassa tätä voi pitää suurimpana ammattiini liittyvänä etuoikeutena.

Esimerkiksi Jazzkaar festivaalin puitteissa järjestetään joka vuosi jouluaiheisia konsertteja. Jo parina vuotena työkomennukseni aikana olen kuullut suomalaisia huippumuusikoita soittamassa jazzia kirkossa. Melkoinen elämys oli toissavuonna kun Sakari Kukkosen trio esiintyi Niguliste kirkossa. Eilinen Rinneradion konsertti Kaarlin kirkossa ei ollut yhtään sen vähäisempi. Tunnelma oli erikoinen kun 1000-henkinen yleisö kuunteli miltei hengittämättä Rinneradion hypnoottisia ja eteerisiä sointuja - mitä omaperäisimpiä sovituksia tutuista joulusävelmistä. Konsertin jälkeen kävimme suurlähettilään kanssa kiittämässä esiintyjiä hienosta konsertista. Täytyy myöntää, että tupaten täynnä oleva kirkko oli esiintyjillekin yllätys. Virossa on kaksi suomalaista jazzartistia, jotka melkein aina vetävät salit täyteen, Rinneradio ja Kimmo Pohjonen.


Suomi-teemaiset joulutapahtumat eivät rajoitu tähän. Nyt viikonloppuna vietetään Palmsen kartanossa Suomi-päivää, jossa esitellään suomalaista ruokaa suomalaisen musiikin säestyksellä. Ruuasta huolehtii hyväksi koettu Marja Korpimäki ja musiikista Vaskivuoren lukio Suomesta. Lukiolaisilla on edellisenä päivänä joulukonsertti Pyhän Mikaelin kirkossa. He ovat tulleet joulun alla Tallinnaan laulamaan jo monta vuotta peräkkäin. Tänä vuonna muutama heistä pääsee esiintymään myös Tallinnan ulkopuolelle, Palmseen. Viime vuoden konsertti Pyhän hengen kirkossa oli todella koskettava.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home