Tuesday, June 20, 2006

Suomi-päivän vaiheita, osa 4

Ensi viikolla on siis se suuri päivä, jolloin kaikki ponnistuksemme palkitaan tai sitten ei. Ensinnäkin toivomme samanlaista säätä kuin tänä viikonloppuna. Toiseksi toivomme, että kaikki artistit saapuvat paikalle ja tekniikka toimii. Eniten toivomme, että paikalle saapuu mahdollisimman paljon ihmisiä nauttimaan tästä tapahtumasta. Suomi-päivä näkyy hyvin Tallinnan katukuvassa. Monet ovat kertoneet kuulleensa siitä radiosta ja vielä useammat ovat nähneet katumainoksia. Eilisestä pyörii mainos myös televisiossa. Ensi viikon perjantaina 30.6. meidät on kutsuttu esiintymään Viron aamutelevisioon. Laitamme muurinpohjalettuja ja kerromme Suomesta ja suomalaisista.

Lasten piirustuskilpailuun on tullut aika paljon töitä eri puolilta Viroa. Viesti on siis kirinnyt hyvin Tallinnan ulkopuolellekin. Lasten alueelle tulee muun ohjelman lisäksi Muumi, Korkeasaaren maskotti ja Siljan Hylje. MEK:in telttaan asettautuu Paliskuntain yhdistys poronsarvineen ja kuivattuine poronlihoineen. Suomalainen kesäkahvila kamppailee vieläkin paperihommien kanssa mutta keittiöhuoli on ratkennut, kun lähellä sijaitseva koulu on ystävällisesti antanut heidän käyttöönsä laitoskeittiönsä.

Viime viikon torstaina pidettiin lähetystössä viimeinen Grande Meeting, jolloin kaikki järjestelyissä mukana olleet ja sponsorit kokoontuivat miettimään viimeisiä yksityiskohtia. Kokouksen jälkeen siirryimme suurlähetystön pihalle, jossa Tolvasten veljekset eli Suomi-kylän suomalaisen kesäkahvilan pitäjät tarjosivat suurenmoista nokkosjauheliha- ja lohikorvasienipiirakkaa. Esimakua Suomi-päivästä.


0 Comments:

Post a Comment

<< Home