Saturday, October 07, 2006

Tosca, tuskaa ja kauneutta

Kävin tänään Estonia-teatterissa katsomassa ihanan Toscan. Noloa myöntää, mutta olen kuunnellut sitä aikaisemmin vain levyltä. Kyllä se oli myös näkemisen arvoista ja virolaiset laulajat suoriutuivat ainakin amatöörin näkökulmasta loistavasti. Tietenkin se on kokonaisuus enkä pysty arvioimaan taiteellisia suorituksia erityisen asiantuntevasti. Luulen, että oli hyvää tuuria että juuri tänään oli Toscana Pille Lill ja Scarpiana Jassi Zahharov. He ovat Viron oopperataivaan kiintotähtiä. Mariona esiintyi Urmas Põldma, e lucevan l’estelle juuri kuin pitääkin.

Oopperassa tunteet viritetään äärimmilleen äänen, musiikin ja lavastuksen voimalla. Silloin kun ihokarvat nousevat pystyyn ja silmät kostuvat, ei ajattele enää miten hassulta näyttää, kun Scarpia kommentoi Toscan mustasukkaisuutta ääneen ”se reagoi”. Täytyy vain antautua musiikille ja tunnelmalle. Tosca on paitsi taiteellisesti, myös historiallisesti sivistävä ooppera. Sen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1800, jolloin Napoleon toi Italiaan vapauden tuulahduksia. Se on lisäksi aika feministinen ooppera, koska tapahtumien kulkua ja historian käänteitä määrää nainen, joka on itsenäinen, itsetietoinen ja vapaa valinnoissaan.

Peruskorjattu Estonia-teatteri on todella hieno. Olen kuullut huhuja, että sen korjaaminen maksoi melkein yhtä paljon kuin KUMU:n rakentaminen. Tulin tunnekuohun lomassa ajatelleeksi, miten paljon suomalaiset itse asiassa tietävät virolaisesta kulttuurista nyt kun KUMU:ssa ja Estonia-teatterissa suuri osa yleisöstä on suomalaisia. Luulen, että virolainen kulttuuri hyötyy paljon suomalaisista vieraista, koska Virossa ei välttämättä riittäisi yleisöä täyttämään kaikkia saleja.

Noin vuosi sitten, kun Estoniassa oli remontti ja ooppera joutui evakkotiloihin, kävin katsomassa Aidan urheiluhallissa. Vaikka istuimet olivat epämukavia, niin monen tuhannen hengen halli oli täpötäynnä ja oven takana oli jono Suomesta tulleita busseja. Oopperavieraitten joukkoon mahtuu tietenkin kaikenlaista väkeä, eivätkä kaikki ole eduksi Suomelle mutta kaiken kaikkiaan ilo on molemminpuolista. Ja mikäli omat tuoreet havaintoni pitävät paikkaansa niin suomalainen yleisö on erittäin edustavaa ja sivistynyttä.

Viron oopperan Suomi-kytköksistä vielä sen verran, että Viron musiikkiakatemiassa on jo neljä vuotta opettanut laulajia Jaakko Ryhänen. Pille Lill on sanonut, että koko Viron ooppera on viimeiset vuodet elänyt hänen varassaan. Ryhäsen oppilaina ovat monet nuoret ja kokeneetkin oopperalaulajat, kuten Pille Lill itse. Olemmekin Pillen kanssa nyt ideoimassa sellaista, että järjestämme 60-vuotis juhliaan viettävän Jaakko Ryhäsen ja Seppo Hovin juhlakonsertin myös Virossa tammikuun 2007 alussa. Lokakuussa Tampere-talossa järjestettävän konsertin liput on kuulemma miltei loppuun myyty.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home