Tanssipäivä Tallinnassa

Virossa näkee usein suomalaista kulttuuria ilman kompromisseja. Vaikka yleisö on pieni, täällä esitetään usein huippuartistien huipputuotantoa. Näin nytkin, kun eilen illalla oli uuden taidemuseon lavalla Carolyn Carlsonin ja Juha-Pekka Marsalon koreografiat. Sekä lehdissä että esitysohjelmassa korostettiin Carlsonin suomalaista syntyperää. Kansainvälisesti menestynyt suomalainen on ikään kuin Vironkin ylpeys. Ehkä siinä on hieman samaa kuin urheilussa - suomalaiset pitävät peukkuja virolaisille, jos omaa kilpailijaa ei ole mukana. Mitaliseremoniassahan soitetaan sama sävelkin.

Carlsonin koreografiassa oli epiikkaa, runoutta ja symboliikkaa. Visuaalisuus oli kuin kuvitusta runolle, mikä kertoi luonnon kauneudesta ja kiertokulusta sekä pienestä ihmisestä osana tätä kaikkea. Tanssijat edustivat eri kansallisuuksia ja näyttivät upealta yhdessä. Kuuden tanssijan ryhmä oli kuin maailma moninaisuudessaan.

Juha-Pekka Marsalo käsitteli koreografiassaan ihmissuhteita ja rakkauden voimaa, mikä kehottaa rikkomaan rajoja mutta kesytetään lopulta. Esitys oli itse asiassa aika hauska. Se alkoi sillä, kun naistanssija intti kuin pikkutyttö ranskaksi, että hän rakastaa miestä ja miehen on kosketettava häntä. Kun hän lopulta sai tahtonsa läpi, hän alisti miehen sätkynukekseen. Tanssijat esittivät tämän osan todella koomisesti. Toinen osa koreografiasta siirtyi fantasiamaailmaan, jossa kuusi tanssijaa luo yhteisen dynaamisen energian, rinnakkaisen todellisuuden. Fantasiat eivät kestä ikuisesti ja lopulta sama naisääni sanoo kyllästyneenä: älä koske minua.

Molemmissa koreografioissa on suuri osa naisenergialla. Marsalan tanssissa miehet tuntuvat olevan raukkoja, joita naiset manipuloivat eri tavoilla. Carlsonin koreografiassa naiset ja miehet esittävät omaa rooliaan ja edustavat selkeästi omaa sukupuoltaan. Loistava tanssiesitys vei mukanaan omaan maailmaansa. Sali oli täynnä haltioituneita ihmisiä. Tämä oli paras mahdollinen tapa juhlia kansainvälistä tanssipäivää.