Lokki teatteriverkostossa

Eilen oli Von Krahl teatterissa ensi-ilta, jossa nähtiin Kristian Smedsin ohjaamana omalaatuinen ja ainutlaatuinen versio Tsehovin Lokista. Huomaan, että blogini sisältö on ollut viime aikoina melko teatteripainotteista. Taitaa olla merkki siitä että teatterisuhteet Viron ja Suomen välillä elävät nousukautta. En tarkoita, ettei sitä aikaisemmin ole ollut mutta ehkäpä nyt on alkamassa jotain uutta. Tähän mennessä teatteriyhteistyö on ollut enimmäkseen vierailunäytöksiä ja suomalaisten näytelmäkirjailijoiden teosten dramatisointeja. Vierailunäytösten suurimpana ongelmana on kieli ja yleensä ne esitetäänkin teatterifestivaalien yhteydessä, missä yleisö on vastaanottavaisempi vieraskielisille esityksille.

Oma lukunsa tässä teatteriyhteistyössä on ollut pitkään Baltic Circle. Tässä yhteydessä on luotu jo pitkään tiiviitä kontakteja suomalaisten ja virolaisten teatterintekijöiden välillä. Erityisen tiivis yhteistyö on syntynyt Von Krahl teatterin ja suomalaisen ohjaajaan Kristian Smedsin välille. Smeds on muutenkin tunnettu nimi Virossa. Hänen projektinsa Houkka Bros. Lapsia lintuja ja ihmisiä keräsi viime kesän Baltoscandal- teatterifestivaalilla Rakveressa täydet salit ja sai hyvät arvostelut. Baltoscandal on Viron suurimpia teatterifestivaaleja ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että viime vuonna se oli erityisen onnistunut. Smedsin Jäniksen Vuosi oli viime vuonna Von Krahl teatterissa koko kauden loppuunmyyty ja kriitikoiden ylistämä.

Von Krahl teatterin projekteihin on monesti osallistunut suomalaisia taiteilijoita eri aloilta, kuten vuosi sitten Taikahuilu-näytelmässä. Eilen ensi-iltakinkereissä keskustelin teatterin johtajan kanssa, joka kertoi että heidän osalta Suomi-silta on yhä tiivistymässä. Yhteistyö Baltic Circle puitteissa jatkuu ja taiteilijavaihto on yhä vilkkaampaa. Suunnitteilla on teatterikoulutusta ja uusi, kehitteillä oleva projekti on yhteistyö Kulttuuritehdas Korjaamon ja Q-teatterin kanssa, eli vastaisuudessa esitykset, taiteilijat ja tilat alkavat kiertää Von Krahlin vanhan kaupungin näyttämöillä ja Korjaamon teatteritiloissa. Mukana on entiseen tapaa Kristian Smeds, joka on juuri perustanut oman kansainvälisen teatteriryhmän Smeds Ensemble.

Suurlähetystö yrittää kantaa oman kortensa kekoon ja järjestää kesällä Suomi-päivien yhteydessä yhteispohjoismaisen draamaseminaarin, jonka sisältö olisi juuri tällaisen yhteistyön kehittäminen. Eikä ainoastaan Suomen ja Viron, vaan kaikkien pohjoismaiden välillä. Draamaseminaarin teemana on poikkitaiteellinen teatteri, eli juuri se missä Von Krahl on vahvimmillaan. Poikkitaiteellinen teatteri on varmasti yksi keino välttää teatterivaihdon kompastuskiveä, kieliongelmaa. Jos esityksessä on muitakin ilmaisukeinoja kuin teksti, niin sitä on ulkomaillakin helpompi seurata. Draamaseminaarin yhteydessä esitetään suomalaisen Klockrike teatterin poikkitaiteellinen näytelmä Lumileninki. Mainittakoon, että myös Klockrike on ollut mukana Baltic Circle teatterifestivaalilla vuonna 2002.

Lopuksi haluaisin kertoa muutamalla sanalla myös eilisestä teatterielämyksestä. Oli jännittävää nähdä miten suomalainen ohjaaja toteuttaa venäläisen klassikon näytelmän virolaisvoimin. Smedsin tuntien saattoi odottaa omaperäistä tulkintaa eikä tarvinnut pettyä. Lokki oli sijoitettu juuri sinne mihin pitääkin, venäläiselle maaseudulle mutta hyppäyksiä ajassa, paikassa ja tekstissä tapahtuu koko ajan. Välittömyys ja rehellisyys sekä yleisöä että Tsehovia kohtaan hätkähdyttävät alusta lähtien. Tilanteet kehittyvät tavallaan eri lähtökohdista kuin Tsehovin alkuperäisessä versiossa mutta tunnejännitteet ihmisten välillä pysyvät samana ja kärjistyvät samalla tavalla tai jopa kohtalokkaammin. Lokissa ei ole onnellisia loppuja. Huolimatta pohjattomasta rakkauden ja hyväksynnän tarpeesta ihmisten väliset suhteet päättyvät eri syistä aina traagisesti: äiti väheksyy poikaansa, rakkaus ei saa vastarakkautta, unelma ei kohtaa todellisuutta. Näin ollaankin ikuisessa kierteessä tavoittelemassa onnea, joka ei koskaan toteudu.