Kiireinen ja kaunis joulukuu

Joulukuussa kuulee kaikkien suusta ainakin kaksi sanaa: on kiire. Sinänsä aika osuvasti sanottu, meilläkin suurlähetystössä on kiire ja samalla painaa tietynlainen väsymys liittyen johonkin, mikä on juuri loppumaisillaan. Vuosi on ollut erityisen rankka Suomen EU-puheenjohtajuuden vuoksi. Eilen oli suurlähetystössä henkilökunnan joulujuhlat, joiden herkimpiä hetkiä oli kun suurlähettiläs ja henkilökunta vaihtoivat keskenään kiitoksia onnistuneesta urakasta. Ponnistus ei ole päästänyt ketään helpolla, mukaan luettuna suurlähetystön kokki. Edellinen kokki joutui lähtemään Suomeen ennen aikojaan, kesken puheenjohtajuuskauden. Suurlähettiläs Kalela ei jäänyt neuvottomaksi ja sai huippukokoin lainaksi edelliseltä työpaikaltaan, suoraan presidentin kansliasta.

Ensi vuoden alussa aloittaa uusi kokki, mutta Juhani Rikkonen suostui jakamaan tietojaan ja taitojaan eilisissä joulujuhlissa ja niinpä saatiinkin erikoinen ohjelmanumero kun melkein koko suurlähetystön väki osallistui Juhanin vetämille kokkikursseille. Tempaukseen ilomielin suostunut Juhani hymyili sankarillisesti koko ajan. Luulen kuitenkin hänen hieman katuneen päätöstään viimeistään siinä vaiheessa kun hän joka askeleella kompastui työkavereihin, jotka tukkivat pääsyn kaapeille ja uuneille ja koko homma oli auttamattomasti myöhässä. Yritimme kyllä parhaamme. Pilkkoessamme ahkerasti sipuleita ja perunoita, seurasimme sivusilmällä, minkälaisia mausteita kokkiguru pataan heitti. Lopputulos oli kaikin puolin maukasta vaikka ei ollutkaan tyypillistä suomalaista jouluruokaa.

Suurlähetystön joulujuhla on luonnollisesti yksi vakiotapahtumista, johon vuosittain osallistun. Kuukausi alkaa kuumeisilla itsenäisyyspäivävalmisteluilla sekä Pöffin tapahtumilla ja liikkuu pikkuhiljaa loppua kohti yhä tiiviimmissä joulutunnelmissa. Eikä riitä, että osallistuu vain oman maahansa liittyviin tapahtumiin vaan täytyy kunnioittaa muitakin, jotka esittelevät kulttuuriaan joulun merkeissä. Äsken oli esimerkiksi Ruotsin suurlähetystössä Lucian päivän vastaanotto Lucia-kulkueineen ja Lucia-pullineen. Pari vuotta sitten pidin itsekin pikkujouluvastaanoton kotonani mutta se sai jäädä kun tajusin minkälaista kärsimystä jokainen seuraava kutsu tuottaa viiteryhmälleni, toimittajille ja kulttuurihenkilöille.

Ihmiset ovat arvatenkin väsyneitä ja kyllästyneitä jokailtaisiin rientoihin ja viettäisivät mieluummin aikaa ystäviensä ja perheensä kanssa, kävisivät jouluostoksilla tai lähtisivät kokonaan pois kaupungista tai koko maasta. Tämä kausi on erityisen rankkaa diplomaateille, joiden velvollisuuksiin kuuluu olla läsnä monentyyppisissä tapahtumissa. Itse olen huomannut, että selviän tästä ruuhkakaudesta työssäni parhaiten nauttimalla minulle tarjotuista kulttuurielämyksistä kiireen keskellä, valittamisen sijaan. Saan olla kiitollinen kaikesta kauniista mitä koen ja ihanista ihmisistä joita tässä yhteydessä tapaan. Itse asiassa tätä voi pitää suurimpana ammattiini liittyvänä etuoikeutena.

Esimerkiksi Jazzkaar festivaalin puitteissa järjestetään joka vuosi jouluaiheisia konsertteja. Jo parina vuotena työkomennukseni aikana olen kuullut suomalaisia huippumuusikoita soittamassa jazzia kirkossa. Melkoinen elämys oli toissavuonna kun Sakari Kukkosen trio esiintyi Niguliste kirkossa. Eilinen Rinneradion konsertti Kaarlin kirkossa ei ollut yhtään sen vähäisempi. Tunnelma oli erikoinen kun 1000-henkinen yleisö kuunteli miltei hengittämättä Rinneradion hypnoottisia ja eteerisiä sointuja - mitä omaperäisimpiä sovituksia tutuista joulusävelmistä. Konsertin jälkeen kävimme suurlähettilään kanssa kiittämässä esiintyjiä hienosta konsertista. Täytyy myöntää, että tupaten täynnä oleva kirkko oli esiintyjillekin yllätys. Virossa on kaksi suomalaista jazzartistia, jotka melkein aina vetävät salit täyteen, Rinneradio ja Kimmo Pohjonen.


Suomi-teemaiset joulutapahtumat eivät rajoitu tähän. Nyt viikonloppuna vietetään Palmsen kartanossa Suomi-päivää, jossa esitellään suomalaista ruokaa suomalaisen musiikin säestyksellä. Ruuasta huolehtii hyväksi koettu Marja Korpimäki ja musiikista Vaskivuoren lukio Suomesta. Lukiolaisilla on edellisenä päivänä joulukonsertti Pyhän Mikaelin kirkossa. He ovat tulleet joulun alla Tallinnaan laulamaan jo monta vuotta peräkkäin. Tänä vuonna muutama heistä pääsee esiintymään myös Tallinnan ulkopuolelle, Palmseen. Viime vuoden konsertti Pyhän hengen kirkossa oli todella koskettava.

Onnittelut 10-vuotiaalle!

Taas kerran on saatu päätökseen Viron suurin elokuvafestivaali Pöff (pimeiden öiden elokuvafestivaali), tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Päättäjäistilaisuudet olivat pitkiä ja perusteellisia. Päättäjäisseremonia vastakunnostetussa venäläisessä teatterissa kesti miltei 4 tuntia, minkä loppuvaiheessa esitettiin Kaurismäen elokuva Laitakaupungin valot. Tosin osa avajaisseremoniassa osallistuneista luovutti väliajalla ja siirtyi St.Peterburg hotelliin loppuvastaanotolle. Sinänsä ymmärettävää koska silloin kun ihminen asetetaan vaikean valinnan eteen hengen tai ruumiinravinnon välillä, voittaa usein se viimeinen. Onhan sekin mahdollista, että osa on jo nähnyt elokuvan entuudestaan ja sitä on mahdollista katsoa vastaisuudessakin Viron elokuvateattereissa.

Päätösvastaanotto nimettiin pohjoismaiseksi vastaanotoksi, koska sitä olimme isännöimässä ja emännöimässä me, pohjoismaiset lähetystöt yhdessä Pöffin järjestelytoimikunnan kanssa. Ensi vuonna on festivaalin suojelija Norjan suurlähettiläs, joka piti päätösseremoniassa puheen kaikkien pohjoismaiden puolesta. Hän sai symbolisen pöff-valon tämän vuoden suojelijalta, Kanadan suurlähettiläältä. Festivaalilla esitettiin tällä kertaa erityisen runsaasti pohjoismaisia elokuvia.

Suomalaiset elokuvat saivat hyvin huomiota. Samuli Edelmann sai roolistaan Riisutussa miehessä parhaan miesnäyttelijän palkinnon festivaalin yhteydessä järjestetyssä kansainvälisessä EurAasia kilpailussa ja Aki Kaurismäki palkittiin elämäntyöstä. Siinä oli oma symbolinen merkityksensä, esitettiinhän hänen trilogiansa ensimmäinen osa Kauas pilvet karkaavat 10 vuotta sitten ensimmäisellä Pöffillä. Laitakaupungin valoja edusti Maria Järvenhelmi. Kaurismäki ei itse ollut nyt paikalla, vaikka muuten Suomi oli todella hyvin edustettuna tärkeimmillä tämän hetken nuoremman polven ohjaajilla.

Erityisesti Aku Louhimies on Virossa suosiossa. Hänen elokuvistaan pitävät kaikki elokuva-ammattilaisista rivikatsojiin. Olin tiistaina katsomassa hänen viimeisintään Riisuttu mies enkä ollut ainoa joka piti siitä. 600-päinen sali oli täynnä elokuvatietoista festivaaliyleisöä ja myötäeläminen oli käsin kosketeltavaa. Esityksen loputtua vieressäni istuvat tytöt puhuivat keskenään: kyllä ne suomalaiset osaavat! Erotin narikkaan siirtyvän ihmismassan muminoista pelkkiä kehuvia kommentteja. Se tuntui hyvältä. Virolaiset itse myöntävät, että heillä ei ole samanlaista hyvän viihde-elokuvan traditiota.

Pöffin anti ei rajoitu vain elokuviin. Tuntuu, että elokuviakin tärkeämpi on festivaalin sosiaalinen ulottuvuus. Elokuvantekijät ja muut kulttuuriihmiset tapaavat toisensa rennossa ilmapiirissä ja siinä sivussa laitetaan alulle uusia projekteja. Suurlähetystöjen kulttuurivastaaville festivaali on melkoinen työkenttä. Koko vuoden aikana on tuskin toista suhdetoiminnan kannalta yhtä antoisaa tapahtumaa. Uusien tuttavuuksien lisäksi tapasin festivaalin aikana vanhoja koulukavereita Suomesta, joista on tullut menestyneitä ohjaajia ja näyttelijöitä. Loppuvastaanoton tunnelma oli korkealla katossa huolimatta ruuhkasta (tai ehkä juuri sen vuoksi) ja siitä että aina ei löytynyt haarukkaa, lasia eikä lautastakaan.