Sikalasta vankilaan, osa 2

Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat malttamattomana odottaneet jatkoa kertomukseeni. Muutto on vienyt kaikki voimani. En ole ehtinyt ajatella ajassa taaksepäin koska katse on tiiviisti tulevaisuudessa. Näitä rivejä kirjoitan jo Suomessa opetusministeriön virkamiehenä. Näin ollen joudun muuttamaan linkkejä blogissani. Päätin kuitenkin pitää tämän osoitteen, koska sillanvahtia ei tarvita vain Suomen ja Viron välillä vaan siltoja on itse asiassa lukematon määrä. Ei voi koskaan tietää, mistä innostuu.

Ehdin tässä lyhyesti vilkaista taaksepäin ja kertoa mieleenpainuvimmista hetkistä viime vuosien työurani varrelta. Suurin osa niistä on ollut hienoja ja iloisia mutta joukkoon mahtuu ikäviäkin kokemuksia. Parasta on kuitenkin se, että kaikki kollegani ovat aina luottaneet minuun ja olleet suurenmoisena tukena kaikissa tilanteissa. Haluan vielä kerran välittää heille sylillisen suuria lämpimiä kiitoksia. Aivan erityisesti Antsille ja Arjalle, jotka ovat olleet korvaamattomia työkavereina ja ystävinä. En tiedä olisinko tässä nyt ilman heitä.

Edellinen sikala-kokemus oli jotakuinkin positiivinen. Seuraava kokemus, josta kerron, on urani vaikeimpina päiviä. Se tapahtui kaksi vuotta sitten elokuussa, kun helikopteri putosi mereen Tallinnan edustalla ja kaikki kyydissä olleet matkustajat kuolivat. Heti onnettomuuden jälkeen käynnistyi lähetystön kriisitoiminta, josta en kerro nyt sen tarkemmin. Muistan kuitenkin, että silloin toimin kuin kone. Puhelimet soivat, lähes kaikki suomalaiset tiedotusvälineet olivat yhtäkkiä kimpussani. Ensimmäisiä uutisia seurasivat suorat haastattelut tv:hen ja radioon sekä jatkuvat tiedustelut eri lehdiltä. Lisäksi oli seurattava tarkasti viimeisimpiä tietoja ja kirjoitettava tiedotteita nettisivuille, minkä kävijämäärät nousivat hetkessä moninkertaiseksi.

Opin silloin paljon lähetystön tiedotustoiminnasta kriisitilanteessa, josta oli taas kerran hyötyä viime keväänä kun Tallinnassa syttyivät pronssisotilaan siirron yhteydessä mellakat. Suurlähetystön rooli näissä kriiseissä on luotettavan tiedon jakaminen ja Suomen kansalaisten hyvinvoinnin takaaminen. Kummastakin tehtävästä suoriuduimme molempina kertoina kunnialla. Toivon, että vastaisuudessa tällaisia työpäiviä ei enää olisi. Sille ei kuitenkaan voi mitään, että mitä tahansa onnettomuuksia Virossa tapahtuu, joku miljoonista Virossa matkustavasta suomalaisesta voi olla mukana.

Silloin kaksi vuotta sitten työkiireet eivät antaneet tilaisuutta palautua. Tarvitseehan jokainen, jolla on tekemistä kuoleman kanssa, aikaa katsoa itseensä ja pysähtyä. Tilaisuus siihen tarjoutui yllättävältä taholta, työtä sekin. Juuri silloin oli kaupungissa Esa-Pekka Salosen Itämeri-festivaali, jonka järjestelyissä suurlähetystökin oli mukana. Salonen omisti Tallinnan konsertin kopteriturman uhreille. Luulen, että pari yötä valvonut lähetystön henkilökunta sai siellä, Tuonelan joutsenta kuunnellessa tarpeellista terapiaa sielulleen.

E i ollut suinkaan tarkoituksena vaipua noin synkkiin tunnelmiin, vaikka tietynlaista haikeutta koenkin. Enimmäkseen kokemukseni ovat olleet iloisia ja mukavia. Hymyilen, kun muistelen kaikkia niitä Suomi-päiviä, joita olen ollut järjestämässä. Erityisesti on painunut mieleen lasten ilo tavatessaan muumi-peikon ja voittaessaan palkintoja erinäisissä Suomi-kilpailuissa. Suurin palkinto itselleni on ollut se, kun näkee ihmisten nauttivan siitä mitä olemme saaneet aikaan. Huippuhetki tästä oli varmasti Tallinnan Suomi-päivä, Suomen puheenjohtajuuden avajaistilaisuus raatihuoneen torilla. Viimeinen esiintyjä Semmarit huipensi loistavan päivän ja sai torintäyden ihmisiä todella eläytymään. Sanoipa eräs suomalainen ohimennen, että hän tuntee kerrankin Tallinnassa olevansa ylpeä suomalaisuudestaan.

Ennakoin kiireistä aikatauluani tulevaisuudessa ja kerron tarinani lopun heille, jotka odottavat jännityksellä paljastusta siitä, mitä vankila-sana tarkoittaa otsikossa. Se on tulosta Suomen puheenjohtajuuden aikana alkaneesta kulttuuriyhteistyöstä pohjoismaiden suurlähetystöjen välillä. Idea sai alkunsa eräässä järjestämässäni tilaisuudessa noin vuosi sitten ja siitä on kasvanut melko mittava yhteistyöprojekti pohjoismaisten suurlähetystöjen ja Viron terveysviraston kanssa. Yhdessä järjestetään rock-konsertti 25.8 (vielä ehtii), jossa esiintyvät nuoret, melko tuntemattomat bändit pohjoismaista Islantia myöten. Paikkana on entisen Patarei-vankilan piha, josta pitäisi tulevaisuudessa tulla jonkinmoinen kulttuuritila. Konsertin tulot menevät hyväntekeväisyyteen, Viron Aids/HIV valistukseen.

Toivon, että pystyn aika ajoin kirjoittamaan lisää muistelmia tästä ikimuistoisesta kaudesta eletyssä elämässäni, mutta saattaa olla että uudet teot ja elämykset valtaavat aikaani liikaa. Siinä tapauksessa toivon, että pystyisin jatkossa kertomaan näistä muista asioista samalla innolla kuin tähän saakka työstäni Suomen Tallinnan suurlähetystön lehdistö- ja kulttuurineuvoksena.

Sikalasta vankilaan, osa 1

...eli mitä mahtuu neljään ja puoleen vuoteen, jotka olen toiminut Suomen suurlähetystön lehdistö- ja kulttuurivirkamiehenä Tallinnassa.

En ehdi kertoa kaikkea kerralla vaan yritän säännöllisesti lisätä kokemuksiani urani varrelta siihen asti kun todella jätän tehtäväni ja siirryn uusien haasteiden pariin, jotka onneksi ovat jonkun verran myös nykyisiä haasteitani. Pysyn lestissäni ja yritän antaa vastaisuudessakin parhaani Suomen kulttuuriviennin hyväksi uudessa tehtävässäni opetusministeriön kulttuurivientiyksikön erityisasiantuntijana. Ehkäpä aloitan silloin uuden bloginkin.

Otsikko syntyi ensimmäisestä ja viimeisestä työhöni liittyvästä tapahtumasta eikä siis liity millään tavalla työnantajiini. Sikalan selitän tässä ensimmäisessä osuudessa mutta vankilan jätän viimeiseksi, jotta uteliaimmat jaksaisivat seurata sarjaani loppuun asti.

Ajattelin, että tästä jutusta tulee sen verran pitkä, että parasta on aloittaa ihan alusta eli ensimmäisestä työpäivästä. Olin juuri muuttanut Tallinnaan, melko isoon asuntoon vanhaan kaupunkiin. Niinpä en löytänyt sinä merkittävänä aamuna avaimiani hurjan määrän muuttolaatikoiden ja neliömetrien viidakosta. Lopulta se kuitenkin onnistui ja riensin läpi pakkashuurteisen Tallinnan ylös Toompeanmäelle. Tavoitin suurlähetystön auton venäläisen kirkon kulmalla. Vielä muutama sekunti ja olisin jäänyt paitsi ikimuistoisesta ensimmäisestä työpäivästä.

Silloinen suurlähettiläs Jaakko Blomberg oli nimittäin päättänyt ottaa uunituoreen kulttuurineuvoksen mukaan Viljandimaalle maakuntamatkalle. Siellä oli määrä käydä tutustumassa paikallishallintoon ja suomalaisiin yrityksiin. Mukanaolo oli tärkeätä senkin vuoksi, että seuraavan vuoden Suomi-päivätoltiin järjestämässä Viljandimaalla. En kuitenkaan olisi osannut unissanikaan kuvitella mihin lopulta joudun.

Eräs tutustumiskohteistamme oli Viljandissa sijaitseva Eksekon sikala. Sikala on siitä erikoinen että se on kaiketi maailman ainoa kerrostalosikala. Seitsemässä kerroksessa kasvatetaan HK:n tulevia makkaroita, jotka antavat koko Viljandin kaupungille oman erityisleimansa hajujen muodossa. Siksipä odotin vierailumme päättyvän sikalan esittelyyn siisteissä toimistotiloissa.

Kävikin näin, että Jaakko myöntyi innokkaasti kun meitä pyydettiin tutustumiskäynnille varsinaiseen sikalaan eikä kulttuurineuvoksen auttanut muuta kuin kulkea perässä. Sikojen ja makkaran hygienian nimissä piti käydä saunassa ja pukea haalarit ja kumisaappaat. Seurueen ainoana naisena jouduin yksin kolkkoihin pesutiloihin, missä sikamaisten hajujen lisäksi saattoi törmätä myös rottiin. Tästä alkaen jokainen voi vain kuvitella minkälaisiin surkeisiin sikakohtaloihin sen vierailun aikana tutustuin.

En tiedä pitäisikö iloita vai surra, mutta jokapäiväinen työ suurlähetystössä ei ole ollut suinkaan noin elämystenrikasta. Sen sijaan siihen on mahtunut valtavasti muunlaista kokemusta ja elämyksiä, hienoja ihmisiä ja mahtavat puitteet Suomen kauneimmassa suurlähetystössä. Tästä kaikesta kohta lisää samassa osoitteessa.

Leppoisat Suomi-päivät Läänemaalla

Näin ovat nämäkin, minun urani viimeiset Suomi-päivät ohi. Yllätyksiä oli mutta yöuniaan ei olisi tarvinnut menettää, koska kaikki sujui loppujen lopuksi hyvin. Pahimmat pelkoni, huono ilma ja yleisön vähyys eivät toteutuneet, vaikka olisihan muutamiin tapahtumiin enemmänkin yleisöä mahtunut. Sään suhteen kävi oikein kunnon säkä, koska jo lauantaiksi ennustettiin sateita. Sateet tulivatkin vasta sunnuntaina, kun meillä oli vain yksi tapahtuma ja sekin sisätiloissa. Tärkein päivä, lauantai oli sen sijaan helteinen ja aurinkoinen.

Suomi-päivät keskittyivät enimmäkseen Haapsalun kaupunkiin, jonka kiireetön ja leppoisa kesätunnelma tarttui myös meihin ja kaikkiin järjestämiimme tapahtumiin. Perjantaina
iltapäivällä avattiin Suomi-päivät rantapaviljongin edessä kaikukatoksen alla. Ihmisiä tuli paikalle verkkaisesti eikä ainkaan tungosta päässyt syntymään. Loviisalaiset nuoret soittajat loivat klassisella ohjelmallaan tunnelmaa tuulisena mutta aurinkoisena iltapäivänä. Avajaispuheenvuorojen ja konsertin jälkeen siirryttiin kutsuvieraiden kanssa suurlähettilään vastaanotolle romanttiseen ja valoisaan rantapaviljonkiin, josta parempaa paikkaa olisi sellaiselle tilaisuudelle vaikeata keksiä.

Perjantai-illalla oli ohjelmaa sekä humppa- että rockhenkisille. Luulen, että niin suomalaista tunnelmaa kuin silloin Grand Marinan purjehdusklubilla ei ole suomalaisturistien kansoittamassa Haapsalussa aikaisemmin nähty. Iltamissa oli tangoa, humppaa ja karaokea. Vaikka paikalla oli todistettavasti myös virolaisia, ei heitä karaokekorokkeella näkynyt. Tunnelma oli vähän erilainen piispanlinnan pihalla, jossa 7 virolaista nuorten rockbändiä kilpaili parhaimman bändin ja parhaimman Suomi-biisin esittäjän tittelistä. Molemmat palkinnot menivät samalle bändille. Tallinnalaisen Börten esittämä Eppu Normaalin biisi ei jäänyt paljonkaan jälkeen alkuperäisestä. Tunnelma oli hyvä ja bändit saivat tilaisuudesta esiintyä vaikka samanaikainen Viron suurin ja ainoa rockfestivaali Rabarock verottikin yleisöä. Rock-konsertin nuorten soittajien ja katsojien iloksi järjestivät Marko Matvei ja Anneli Aken. Tuomaristossa oli sekä virolaisia että suomalaisia asiantuntijoita.

Järjestäjät viettivät perjantai-illan vielä jännityksessä, koska h-hetki oli edessä seuraavana päivänä. Lauantain tapahtumat alkoivat 11.00 lasten kantele-workshopilla, sen jälkeen avattiin Tove Janssonista kertova valokuvanäyttely ja klo. 12.00 avattiin juhlallisesti Suomi-piha. Alussa ollut valtavaa tungosta, mutta pikkuhiljaa ihmisiä virtasi paikalle ja Suomi-kahvilan pöydät täyttyivät lohikeiton ja muurinpohjaletun syöjistä. Yllätyksenä meille järjestäjille tuli se, että tilaamissamme 500 ilmapallossa ei ollutkaan ilmaa. Näin ollen täytyi improvisoida äkkiä puhallusmiehistö, koska heti ensimmäisen ilmapallon kohotessa ilmaan paikalle syntyi pitkä jono. Ilmapalloja puhallettiin Suomen työelämän infopisteen ja suurlähetystön yhteisessä esittelyboksissa, joten myös infopisteen esittelijät joutuivat puhallustöihin.

Itse en ehtinyt kovin pitkään seurata piispanlinnan Suomi-pihan tapahtumia, koska piti olla muualla. 16.oo alkoi Kuursaalissa romanssi- ja runoiltapäivä. Esiintyjät olivat saapuneet ajoissa ja paikka sopi tunnelmaan kuin luotu. Ahvenanmaalaiset nuoret lahjakkaat muusikot olivat valmistelleet hienon ohjelman ja painaneet ohjelmalehtisen. Tua Forsström ja hänen runojensa virontaja Ülev Aaloe sopivat omasta osuudestaan melko spontaanisti. Spontaania oli myös juontajan valinta, joka osui minuun. Työ oli todella miellyttävää ja kesti noin 1,5 tuntia, minkä jälkeen oli riennettävä avaamaan Outi Heiskasen näyttelyä Haapsalun kaupungingalleriaan. Olin vähän huolissani, koska näyttelyn pystyttämiseen oli aikaa vain runsas puoli päivää eivätkä taulut olleet edes kehystettyjä.

Huoleen ei taaskaan ollut aihetta. Outin tytär Metti Nordin, joka oli paikalla kylläkin muusta syystä - teatterin lavastajana, oli tehokkaasti rakentanut aivan upean näyttelykokonaisuuden. Mikä harmi, että sen joutuu purkaamaan jo juhannuksen jälkeen. Paikalla oli myös itse taiteilija, joka ehti viime hetkinä mukaan näyttelyn rakentamiseen. Näyttely on siitä erikoinen, että suurin osa kuvista on julkisesti esillä ensimmäistä kertaa ja siitäkin, että se koostuu yksinomaan akvarelleista vaikka Heiskanen on parhaiten tunnettu graafikkona. Samaan aikaan on Haapsalun kulttuurikeskuksessa esillä toinenkin suomalaistaiteilija. Anna WildRosen eli siviilinimeltään Pirkko Toiviaisen kierrätysmateriaaleista valmistettujen upeiden taulujen, tuolien ja koriste-esineiden näyttely on herättänyt valtavasti ihastusta. Outi Heiskanen mainitsi avajaisissa vaatimattomasti että "mitä nyt minä, menkää tuohon viereiseen tilaan katsomaan oikean taiteilijan näyttelyä". Anna WildRose ehti emännöidä Suomi-pihalla valtavan suosittua lasten taidepajaa.

Suomi-päiviä järjestäessä olen toistuvasti huomannut valitettavan mutta itsestäänselvän tosiasian, että korkeakulttuurille on monta kertaa vaikeampaa saada yleisöä kuin ns. kansanhuville. Sofi Oksasen kirjailijatapaamisia, romanssi-iltapäivää ja teatteria olisi mahtunut seuraamaan enemmänkin ihmisiä. Näyttelyiden kävijämäärää en osaa arvioida, mutta toivon että niistä pääsee nauttimaan mahdollisimman paljon ihmisiä. Kaikesta huolimatta korkeakulttuurin osuus on hyvin tärkeä, koska muuten näitä ei voisi kutsua kulttuuripäiviksi. Emme ole tinkineet viihdeohjelmankaan tasosta mutta kyllä syvällistä kulttuuriakin pitää olla riittävästi tarjolla. Sitä paitsi median kautta siitä saa osaa huomattavasti enemmän ihmisiä kuin paikan päällä olleet. Vaikka itse ehdinkin nauttia päivien annista rajoitetusti, niin tämä ohjelmaosuus tarjosi ehdottomasti eniten elämyksiä.

Tässä vaiheessa täytyy huomauttaa, että Suomi-päivät ovat julkisuushuomiosta pitkälti velkaa yhdelle tärkeälle suomalaisjulkkikselle - muumipeikolle. Käytimme muumia, asianomaisten luvalla tietenkin, hyväksemme mainoskampanjassa ja houkuttelimme muumin avulla ihmisiä lauantaina Suomi-pihalle. Muumin urakka jatkui sunnuntaina, kun ulkona satoi mutta Ilon Wiklandin museon juhlasaliin oli kokoontunut parisatapäinen lapsijoukko laulamaan, tanssimaan ja kuvauttamaan itsensä muumin kanssa. En voinut olla vertaamatta muumia joulupukkiin, koska sellaisia odottavan-innostuneita katseita olen nähnyt viimeksi jouluna tyttäreni päiväkodin joulujuhlissa.

Ja taas kerran voin vain todeta, että nämä päivät eivät olisi onnistuneet ilman loistavia yhteistyökumppaneita. Erityisen kiitoksen ja halauksen on tuhatkertaisesti ansainnut Läänemaan kulttuurineuvos Anneli Aken, joka tuntui olevat sekä ennen Suomi-päiviä että Suomi-päivien aikana monessa paikassa samaan aikaan ja kahtena kappaleena (mikä on melkein totta, koska hän on raskaana). Haapsalussa oli aktiivinen nainen Triin Toomepuu, joka huolehti tunnollisesti Haapsalun ystävyyskaupunkien delegaatioiden viihtyvyydestä. Suuret kiitokset ansaitsevat kaikki Haapsalun ja Läänemaan ystävyyskaupungit ja kunnat. Ilman heidän tuottamaa kulttuuriohjelmaa emme olisi saaneet aikaiseksi noin monipuolisia Suomi-päiviä. Erityisesti haluan kiittää Loviisan musiikkiopistoa, Elina Mieskolaista ja Emmi-Liina Vakkuria, joka innoitti lapsia kantelensoittoon.

Suomi-päivät eivät olisi onnistuneet ilman moraalista ja rahallista tukea monilta Suomi-toimijoilta ja sponsoreilta. Suomenruotsalaista kulttuuriosuutta tukivat suomenruotsalaiset säätiöt Svenska Folkskolans Vänner ja Stiftelsen för Åbo Akademi. Suomi-kahvilaan puhalsi hengen paikallinen Suomi-seura ja suomalaisia makuja Suomi-pihalle saatiin Fazerilta, Pauligilta ja Cloetta Fazerilta. Arvokasta apua saimme Pohjoismaiden ministerineuvoston Viron edustustolta, joka tuki teatteriesitystä, auttoi tapahtuman markkinoimisessa ja jonka henkilökunta oli paikan päällä kannustamassa esiintyjiä. Suomen instituutti järjesti Suomi-päiville mainion lastenmusiikkiorkesterin ja Sofi Oksasen, joka oli muumin ohessa yksi Suomi-päivien keulakuvista. Forkin Viroon tuomisesta olemme kiitoksen velkaa Altialle ja Valiolle.

Jo toista vuotta olemme uskoneet kaikki tekniset palvelut Kallelle Kingent Oü:stä. Kalle hoiti tälläkin kerralla kaikki käytännön asiat, kuten Suomi-pihan teltta-kylän ja lavan rakentamisen sujuvasti ja vaivattomasti (ainakin minulle jäi sellainen kuva). Teltoissa olivat aktiivisesti edistämässä Suomen asiaa Kymen ja Varsinais-Suomen maakuntien liitot, The Baltic Guide, Suomen työelämän infokeskus kunnon miehistöineen ja tietenkin MEK, Suomen matkailunedistämiskeskus. MEK:iä voi kiittää myös muumipeikon maahantuonnista. Suomen ja Viron yhteisen asian edistämisestä voi kiittää Viron yrittäjyyden kehittämisen säätiötä ja erityisesti Valdar Liiveä. Tässäkään en ehdi kiittää kaikkia joita haluaisin, enkä läheskään kaikkia erikseen vaikka mieli tekisi. Toivottavasti saan siihenkin vielä tilaisuuden.

Tähän loppuun täytyy tietenkin kirjoittaa miten kaikki päättyi. Ja kaikki päättyi huimiin tunnelmiin piispanlinnan pihalla kun tyrmäävän shown esittänyt Fork lauloi viimeisenä lisäkappaleena: Show must go on...kuten Suomi-päivät ensi vuonna.

Suomi-päivät Läänemaalla, osa 4

Tätä järjestelyvaihetta voisi luonnehtia unettomien öiden kaudeksi. Onneksi sitä kestää vain muutama päivä h-hetken lähestyessä. Kaikenlaiset huolet ja pikkuasiat pyörivät päässä kun herää keskellä yötä. Yhtäkkiä muistaa jotain pientä mutta tosi tärkeätä mitä on jäänyt hoitamatta, josta hermostuu niin ettei saa enää unta. Suurin huoli kaikista on kuitenkin se, että tuleeko tarpeeksi yleisöä ja pysyykö sade poissa.

Järjestelyjen kannalta kaikki on mainiosti. Pari työkaveria ja ensimmäinen autolastillinen Suomi-päiville vietävää tavaraa on autossa Haapsaluun päin. Ensimmäinen seminaarikin, ekologisen turismin seminaari Penijõella on melkein ohi. Tänään on illalla kyyditettyjen muistopäivän konsertti Haapsalun tuomiokirkossa. Se ei varsinaisesti liity Suomi-päiviin mutta siellä esiintyy Suomen kansallisoopperan laulaja Merle Silmanto. Kirjailija Sofi Oksanen tapaa noin tunnin kuluttua lukijoitaan Haapsalun kirjastossa.

Minua jännittää tänään eniten se, miten Klockrike teatterin esitys Kumu:ssa onnistuu. Yleisöä on tähän aikaan vuodesta aika vaikeata saada, etenkin kun ulkona on ollut hienot hellesäät. Mainoksia on pyörinyt kuitenkin ihan mukavasti telkkarissa ja radiossa. Teknisesti kaikki on kunnossa. Kahdessa päivässä on rakennettu lavasteet, valot ja muut tarvittavat systeemit Kumu:n auditorion melko pelkistettylle esiintymislavalle. Käytännön ongelmat ovat ratkenneet melko sujuvasti. Esityksen jälkeen on pieni tilaisuus kutsuvieraille ja esiintyjille.

Lähes koko suurlähetystö siirtyy huomenna Haapsaluun. Silloin ohjelma alkaa jo puoleltapäivin kun saaristolaisemäntä Marja Hartola esittelee saariston ruokaperinnettä Aiboland-museossa.
Illalla on ohjelmassa Suomi-päivien avajaiset, suurlähettilään vastaanotto ja Suomi-iltamat. Nuorille on piispanlinnoituksen pihalla bändikilpailu. Jokainen bändi esittää kolme biisiä, joista yhden on oltava suomalainen. Viime päivät ollaan värvätty tuomaristoa bändikilpailuun, mikä on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Eilen saatiin puhutuksi mukaan Klockrike teatterin esityksen äänisuunnittelija Juuso Voltti, joka on säveltänyt mm rockia ja popia.

Lauantain tapahtuma huipentuu piispanlinnoistuksen pihalla. Siltä osin on vielä monta avointa kysymystä. Hieman jännittää, miten paikallinen Suomi-seura suoriutuu urakastaan suomalaisen kesäkahvilan pitäjänä. Kukaan heistä ei ole ammattilainen mutta onneksi intoa riittää ja uskon että se auttaa paljon. Muumista ei ole huolta, hänelle riittää aina innokasta yleisöä. Suomi-pihalla ollaan jaettu tarkat vastuualueet, joten kaiken pitäisi sujua mutkitta. Illan esiintyjät ovat suurlähetystön omien työntekijöiden hyvissä käsissä, jotka pitävät huolta että kaikki tarpeellinen on olemassa ja kaikki on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Lauantain tapahtumista osa sijoittuu piispanlinnoituksen ulkopuolelle mutta Haapsalu on sen verran pieni paikka, että mikään ei ole liian kaukana. Kuursaalissa on romanssi ja runoiltapäivä, josta tulee toivottavasi tunnelmallinen tilaisuus huolimatta siitä, että runoilija Tua Forsström ja soittajat eivät ole tavanneet aikaisemmin. Paikan päällä ehtii sopia esiintymisjärjestyksen. Kello 18.00 on Outi Heiskasen näyttelyn avajaiset. Outi on tuonut mukanaan 18 akvarelliaan, jotka hän laittaa myyntiin, joten kannatta tulla katsomaan. Näyttelystä mennään sujuvasti katsomaan Klockrike teatterin Lumileninkiä, mikä on rakennettu Outin taiteen ympärille.

Suurin ponnistus tässä vaiheessa on hoitaa kaikki pikkuasiat, kuten vaikkapa se että palkintokarkkipussi on juuri siellä missä pitää. Isot asiat ovat järjestyksessä eikä niihin voi enää kovin paljon vaikuttaa. Mitään suurta kömmähdystä ei toistaiseksi ole näköpiirissä ja kaikki järjestyy joka tapauksessa. Kaksi asiaa, mihin ei enää voi vaikuttaa ja mitkä määräävät koko tapahtuman kohtalon on yleisön kiinnostus ja sää. Eli vielä pari valvottua yötä ja sen jälkeen voin kertoa kannattiko valvoa vai ei. Toivon, että ei.

Suomi-päivät Läänemaalla, osa 3

Suomi-päivien järjestelyissä on käynnistynyt niin sanotusti loppukirivaihe kun kaikki mahdolliset määräajat tulevat vastaan. Juliste on saatava painokuntoon huomiseen mennessä, Lääne Elu lisälehden sisältö perjantaihin mennessä. Esiintyjien laivamatkat ja majoitukset sekä muut sopimukset täytyy vahvistaa tämän viikon aikana. Tv-mainos pyörii jo eilisestä alkaen mutta paljon tiedotus- ja mainostyötä on vielä edessä. Näyttelyiden kuljetus ja valmistelu vaatii paljon järjestelytyötä puhumattakaan seminaareista. Kutsut vastaanotoille ja näyttelyiden avajaisiin täytyy postittaa viimeistään ensi viikon alussa.

Tänään oli helteisessä Haapsalussa viimeiset tapaamiset paikallisten järjestäjien kanssa ja paljon avoimia kysymyksiä saatiin ratkaistua. Sovittiin yksityiskohdat Haapsalun Piispanlinnoituksen Suomi-pihan tapahtumista, telttojen asettelusta ja tekniikasta lavalla. Näissä tapaamisissa saadaan aina uusia ideoita joten tämän päivän saldo oli muumi-näyttelyn järjestäminen Tove Janssonin näyttelyn yhteyteen. Ohjelman viimeistely jatkuu pitkin iltaa jotta graafikko ehtisi työstää julisteen huomiseen aamuun mennessä. Ongelmana on ohjelman runsaus kun kaikki tärkeä tieto ei meinaa mahtua mukaan.

Tavallaan on helpotus, kun ohjelma on lyöty lukkoon ja mitään muutoksia ei ole siltä osin enää tulossa. Silti jokainen ohjelmakohta vaatii vielä paljon koordinoimista ja järjestelyjä. Tänään olin kuitenkin todella tyytyväinen kun huomasin miten hyvä kokonaisuus aiheemme ympärille on rakentunut. Tämä ei ollut suinkaan itsestäänselvyys vielä pari viikkoa sitten kun koko juttu vaikutti suurelta kaaokselta. Nyt on aikaa miettiä yksityiskohtia ja nauttia siitä miten kokonaisuus eheytyy pala palalta. Toivottavasti yleisölle avautuu harmoninen kuva siitä, mitä me oikeastaan olemme kertomassa. Toivon mukaan Suomi on runsaan parin viikon jälkeen tutumpi, kivempi ja läheisempi paikka virolaisille ja erityisesti Läänemaan asukkaille kuin tähän saakka.

Suomi-päivät Läänemaalla, osa 2

Virossa on tapahtunut paljon ja lähetystön on oltava valveilla. Täytyy pitää suomalaiset ajan tasalla ja välittää luotettavaa tietoa medialle ja kansalaisille. Nämä ovat olleet painostavia aikoja monessa mielessä. Viime viikolla kuoli Viron tunnetuimpia runoilijoita Debora Vaarandi, josta olen kirjoittanut aikaisemmin blogissani. En halua luoda surullista tunnelmaa mutta väkivalta ja kuolema koskettavat aina. On lohduttavaa, että aina on toivoa. Kuten se, että Viron nuorten aloitteesta on syntynyt kansalaisliike valkoiset tulppaanit, mikä kehottaa Viron viron- ja venäjänkielisiä sopimaan keskenään ja ajattelemaan yhteistä tulevaisuutta.

Meillä on muitakin kiireitä, jotka auttavat unohtamaan vakavat asiat. Suomi-päivien järjestelyt ovat kesken ja tällä hetkellä on jo niin sanotusti paniikkivaihe. Ohjelma on varmistunut mutta monta muuta kysymystä on avoimena. Mainosten pitäisi olla valmiina jo ensi viikolla. Sen jälkeen pitäisi olla aika varma jo lähes kaikesta. TV-mainos alkaa pyöriä kolmen viikon kuluttua ja paikallislehti Lääne Elun Suomi-päivien liite kaipaa sisältöä. The Baltic Guide -lehti on ollut markkinoinnissa mukana jo viime kuussa. He ovat kanssamme myös lauantaina linnoituksen pihalla päivien aikana.

Suomi-kylä on kutistunut hieman alkuperäisistä suunnitelmista. Haapsalun piispanlinnoituksen pihalla tulee olemaan päivän mittaan paljon esiintyjiä Suomesta ja erityisesti hupia lapsille, mm Pentti Rasinkangas ja Laiskat Ankat. Lisäksi linnoituksessa ovat esillä Suomi-toimijat, matkailun edistämiskeskus, työmarkkinoiden infokeskus ja maakuntien edustajia. Paikallinen Suomi-seura on lupautunut järjestämään Suomi-kahvilan ja sinne suomalaisia makuelämyksiä. Yleisömagneettina tulee olemaan muumipeikko, joka on Virossa hyvin rakastettu hahmo. Lisäksi saadaan Tove Janssonin näyttely Läänemaan museoon ja lasten taidetyöpaja Ilon Wiklandin museon pihalle. Lapsia lähestytään erityisesti musiikin ja taiteen kautta ja Loviisan musiikkiopistosta onkin tulossa Emmi-Liisa Vakkuri pitämään kanteletyöpajaa.

Perjantai-iltana ovat rantapaviljongin Kuursaalin pihan ulkolavalla esiintymässä Haapsalun ystävyyskaupungin Loviisan nuoret muusikot ja lauantaina Kuursaalissa romanssin ja runon ilta, jossa esiintyvät nuoret taiteilijat Ahvenanmaalta ja Lumileningin käsikirjoittaja Tua Forsström. Lauantai onkin kiireisin päivä. Silloin on linnoituksen pihan lisäksi ohjelmaa kulttuurikeskuksessa, jossa sielunruokaa tarjoaa helsinkiläinen Klockrike teatteri runollisella näytelmällään Lumileninki - En klänning av snö. Sen yhteydessä avataan Outi Heiskasen näyttely liittyen näytelmässä käytettyyn taiteeseen. Samana päivänä alkaa Lyckholmin kartanossa Noarootsissa, Nuckössä pohjoiseurooppalainen draamaseminaari. Järjestelyissä ovat mukana Baltic Circle festivaali ja sen verkosto, Von Krahl teatteri ja tanssikeskus Kanuti Gildi saal Virosta. Asiantuntijoita on tulossa Norjasta ja Ruotsista.

Linnoituksen pihan Suomi-karkelot päättyvät iloisiin tunnelmiin a capella musiikin säestämänä. Suomesta on tulossa näyttävä FORK -yhtye ja Virosta samaa musiikkilinjaa viljelevä Noorkuu. Toivottavasti he lumoavat yleisön, jonka joukossa on kaiketi myös paljon suomalaisia. Onhan Haapsalu suomalaisille jo tuttu ja rakas kesänviettopaikka. Perjantaina tarjoamme ohjelmaa nuorille, jotka voivat tulla seuraamaan nuorten bändikilpailua. Ehtona on, että yksi biiseistä on suomalainen. Palkintona tulee olemaan studioaikaa, jonka tarjoaa Haapsalun kaupunki ja Suomen-matkoja SupesSeaCat –laivayhtiöltä.

Asiaohjelmaa tarjoamme Matsalun luonnonsuojelualueella, jossa matkailualan yritykset sekä virolaiset ja suomalaiset maakunnat esittelevät toimintaansa ja toivon mukaan saavat hyviä vinkkejä toinen toisiltaan. Suomenruotsalaisuutta valotetaan pienimuotoisessa seminaarissa vironruotsalaisuuden museossa perjantaina. Virossa on suomenruotsalaisuus toistaiseksi melko vieras asia. Usein se käsitetään näin, että suomenruotsalaiset ovat itse asiassa ruotsalaisia jotka sattumalta asuvat Suomessa tai heidät rinnastetaan suoraan Viron venäläisvähemmistöön. Hyvä esimerkki oli äsken eräässä virolaisessa lehdessä ilmestynyt artikkeli, jossa esiteltiin asiallisesti faktat suomenruotsalaisista ja RKP:stä. Otsikkona oli kuitenkin: "Ruotsalaiset ovat vahvasti vallassa Suomessa", mikä ei välttämättä heti avaudu virolaiselle lukijalle.

Olemme saaneet taas hyviä yhteistyökumppaneita, joista tärkein on Haapsalun kaupunki ja Läänemaan maakunta. Kaikki esiintymispaikat on saatu käyttöön ilman veloitusta ja he hoitavat myös kaikki paikalliset järjestelyt. Teknisessä toteutuksessa ja markkinoinnissa olemme käyttäneet hyväksi koettuja yhteistyökumppaneita viime vuoden Suomi-päivän ajoilta. Olen varma, että nyt onnistutaan vähintään yhtä hyvin.

Lokki teatteriverkostossa

Eilen oli Von Krahl teatterissa ensi-ilta, jossa nähtiin Kristian Smedsin ohjaamana omalaatuinen ja ainutlaatuinen versio Tsehovin Lokista. Huomaan, että blogini sisältö on ollut viime aikoina melko teatteripainotteista. Taitaa olla merkki siitä että teatterisuhteet Viron ja Suomen välillä elävät nousukautta. En tarkoita, ettei sitä aikaisemmin ole ollut mutta ehkäpä nyt on alkamassa jotain uutta. Tähän mennessä teatteriyhteistyö on ollut enimmäkseen vierailunäytöksiä ja suomalaisten näytelmäkirjailijoiden teosten dramatisointeja. Vierailunäytösten suurimpana ongelmana on kieli ja yleensä ne esitetäänkin teatterifestivaalien yhteydessä, missä yleisö on vastaanottavaisempi vieraskielisille esityksille.

Oma lukunsa tässä teatteriyhteistyössä on ollut pitkään Baltic Circle. Tässä yhteydessä on luotu jo pitkään tiiviitä kontakteja suomalaisten ja virolaisten teatterintekijöiden välillä. Erityisen tiivis yhteistyö on syntynyt Von Krahl teatterin ja suomalaisen ohjaajaan Kristian Smedsin välille. Smeds on muutenkin tunnettu nimi Virossa. Hänen projektinsa Houkka Bros. Lapsia lintuja ja ihmisiä keräsi viime kesän Baltoscandal- teatterifestivaalilla Rakveressa täydet salit ja sai hyvät arvostelut. Baltoscandal on Viron suurimpia teatterifestivaaleja ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että viime vuonna se oli erityisen onnistunut. Smedsin Jäniksen Vuosi oli viime vuonna Von Krahl teatterissa koko kauden loppuunmyyty ja kriitikoiden ylistämä.

Von Krahl teatterin projekteihin on monesti osallistunut suomalaisia taiteilijoita eri aloilta, kuten vuosi sitten Taikahuilu-näytelmässä. Eilen ensi-iltakinkereissä keskustelin teatterin johtajan kanssa, joka kertoi että heidän osalta Suomi-silta on yhä tiivistymässä. Yhteistyö Baltic Circle puitteissa jatkuu ja taiteilijavaihto on yhä vilkkaampaa. Suunnitteilla on teatterikoulutusta ja uusi, kehitteillä oleva projekti on yhteistyö Kulttuuritehdas Korjaamon ja Q-teatterin kanssa, eli vastaisuudessa esitykset, taiteilijat ja tilat alkavat kiertää Von Krahlin vanhan kaupungin näyttämöillä ja Korjaamon teatteritiloissa. Mukana on entiseen tapaa Kristian Smeds, joka on juuri perustanut oman kansainvälisen teatteriryhmän Smeds Ensemble.

Suurlähetystö yrittää kantaa oman kortensa kekoon ja järjestää kesällä Suomi-päivien yhteydessä yhteispohjoismaisen draamaseminaarin, jonka sisältö olisi juuri tällaisen yhteistyön kehittäminen. Eikä ainoastaan Suomen ja Viron, vaan kaikkien pohjoismaiden välillä. Draamaseminaarin teemana on poikkitaiteellinen teatteri, eli juuri se missä Von Krahl on vahvimmillaan. Poikkitaiteellinen teatteri on varmasti yksi keino välttää teatterivaihdon kompastuskiveä, kieliongelmaa. Jos esityksessä on muitakin ilmaisukeinoja kuin teksti, niin sitä on ulkomaillakin helpompi seurata. Draamaseminaarin yhteydessä esitetään suomalaisen Klockrike teatterin poikkitaiteellinen näytelmä Lumileninki. Mainittakoon, että myös Klockrike on ollut mukana Baltic Circle teatterifestivaalilla vuonna 2002.

Lopuksi haluaisin kertoa muutamalla sanalla myös eilisestä teatterielämyksestä. Oli jännittävää nähdä miten suomalainen ohjaaja toteuttaa venäläisen klassikon näytelmän virolaisvoimin. Smedsin tuntien saattoi odottaa omaperäistä tulkintaa eikä tarvinnut pettyä. Lokki oli sijoitettu juuri sinne mihin pitääkin, venäläiselle maaseudulle mutta hyppäyksiä ajassa, paikassa ja tekstissä tapahtuu koko ajan. Välittömyys ja rehellisyys sekä yleisöä että Tsehovia kohtaan hätkähdyttävät alusta lähtien. Tilanteet kehittyvät tavallaan eri lähtökohdista kuin Tsehovin alkuperäisessä versiossa mutta tunnejännitteet ihmisten välillä pysyvät samana ja kärjistyvät samalla tavalla tai jopa kohtalokkaammin. Lokissa ei ole onnellisia loppuja. Huolimatta pohjattomasta rakkauden ja hyväksynnän tarpeesta ihmisten väliset suhteet päättyvät eri syistä aina traagisesti: äiti väheksyy poikaansa, rakkaus ei saa vastarakkautta, unelma ei kohtaa todellisuutta. Näin ollaankin ikuisessa kierteessä tavoittelemassa onnea, joka ei koskaan toteudu.